Isla de Ometepe on ollut ehdokkaana maailman seitseman ihmeen joukkoon, joten olihan sinne lahdettava. Se sijaitsee keskella Lake Nicaraguaa ja saarella on kaksi tulivuorta. Kahteen paivaan visiitti jai, vaikka pidempaankin olisi viihtynyt. Mikahan siinakin on, etta ollaan taalla Nicaraguassa matkustettu niin kasittamatonta tahtia?
Tunnin lauttamatka San Jorgesta Isla de Ometepen "paakaupunkiin" Moyogalpaan oli huomattavasti helpompi kuin rahtilaivamatka taannoin, mutta kylla siinakin paha olo vahan tuli. Taisin saada jonkun henkisen kammon noihin paatteihin, ja nyt sitten joudun karsimaan huonovointisuudesta aina. Ei tajuttu, etta noin kymmenen kilometrin bussimatkaan menee taalla ikuisuus, joten lahdettiin silla viela menemaan kohti Chaco Verdea.
Bussissa istuessamme aurinko laski. Bussi heitti meidat keskelle ei-mitaan, josta hyvin kuumottuneina lahdettiin etsimaan hostellia. Oltiin kylla niin mahtava maalitaulu kaiken maailman boskieroille rinkkoinemme ja surffilautoinemme. Loydettiin hostelli, -"no hay habitaciones". Meidan piti lahtea takaisin paatielle ja sielta kiertaa toiseen paikkaan.
Kun saavuttiin sinne, saatiin kuulla, ettei siellakaan eika luultavasti missaan muussakaan alueen vahista majapaikoista ole tilaa. Antoivat meidan kuitenkin yopya niiden onnettomassa teltassa. Se kelpasi siina vaiheessa varsin hyvin.
Keskella yota alkoi sitten tietenkin sataa, eika teltta pitanyt vetta. Lapimarkina raahattiin itsemme ja tavarat ulos teltasta, ja ripustettiin meille riippumatto sateensuojaan. Se on kylla ehdottomasti paras asia, mika me tanne ollaan otettu mukaan.
Sade kuitenkin piiskasi kovan tuulen takia vaakasuoraan kastellen meidat joka tapauksessa. Yo oli erittain kylma, joten unta tuli yhteensa ehka pari tuntia. Olin hyvin helpottunut, kun aurinko nousi, ja tyontekijat avasivat yhteistilan.
Seuraavaksi yoksi saatiin paikat dormitorioista, ja lahdettiin paivalla katselemaan saarta. Se oli mahtava, toistaiseksi viela pilaamaton lahes omavarainen yhteiso. Ihmiset kulkivat hevosilla, kasvattivat karjaa ja ruokakasveja. Korkeissa tulivuorissa leikki eri ruskean ja vihrean savyt, ja jarvi kuulsi kauniina. Luonto oli ihan mieletonta kaikkialla: paljon lintuja, kukkia ja muita kasveja, ja kaikkialla oli niin vehreaa.
Saarella on myos muinaisia kivipiirroksia, jotka jai nyt nakematta, kun toiselle puolelle saarta oli tassa ajassa jarjetonta lahtea. Onneksi nahtiin kuitenkin edes taman verran.
Uusivuosi vietetaan San Josessa, josta paatettiin lahtea Panamalle. Se on nimittain Costa Rican lisaksi talla hetkella ainoa paikka, jossa on aaltoja. Mennaankin siis lapi ihan kaikkien Vali-Amerikan maiden!
Reissu elaa, mutta Mari ja Tuomas tahtoo rauhoittua. Panamalla ollaan paikoillamme vahintaan pari viikkoa. Miten kivaa onkin paasta taas surffaamaan!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti