Tanaan meilla oli haasteena loytaa Santa Clara la Lagunan lahistolla oleva seikkailupuisto, jossa pystyi harrastamaan zipliningia, eli liukumista vaijerin varassa koysirataa pitkin.
Matkustettiin perille kuten paikalliset. Kaikilla on taalla lava-Toyotat, joihin mahdutetaan vakea niin paljon kuin mahdollista. Ne on vahan hasardeja, kun niissa seisotaan ja taytyy muistaa varoa oksia ja pitaa lujaa kiinni.
Puisto oli helppo loytaa, kiitos avuliaiden guatemalalaisten ja orastavan espanjantaitomme. Perilla meita odotti kaksi ziplinea, joista ensimmainen oli eraanlaista alkulammittelya. Taytyy myontaa, etta kylla mua vahan pelotti, etta vaijeri irtoaa. Lujaa siina kylla kiidettiin!
Seuraava zipline oli 200 metria pitka ja 400 metrin korkeudessa, alhaalla pelkkaa metsaa. Kaikki paikalliset veti taman radan Supermanina eli kadet vapaina, roikkuen vain selastaan koyden varassa. Me ajateltiin, etta pakko meidankin on kokeilla. Mulla oli melkein kurat housussa pelkasta ajatuksesta. Enta jos vakipyora irtoaa paikaltaan ja sita tippuu maahan? Ei naista guatemalalaisista systeemeista tieda. Ei olisi mikaan kivuton kuolema, kun rysahtaisi puiden kautta kallioon.
Kun Tuomas oli lahdossa laskuun, vakipyora meinasi irrota. Onneksi maa oli tehty alkumatkasta loivaksi, ja ratavalvoja sai Tuomaksesta kiinni. Koko Tuomaksen laskun ma toivoin, ettei se kuole. Ei kuollut.
Kun mun vuoro tuli, olin ihan hajalla. Pakko se oli silti Supermanina vetaa. Heti laskun alussa mun koysi kierahti ympari, ja vedin puolimatkaa selka edella. Pelotti ihan helkkaristi. Katsoin koko ajan vain alas siina kiitaessani ja mietin, etta jos nyt putoan, niin kuolen. Kierahdin viela pari kertaa ympari. Sitten se oli ohi. En kuollutkaan!
Olisi tehnyt mieli menna uudestaan, kun koko leijumisnautinto meni siihen panikointiin. Aikamoisen adrenaliiniryopyn siina sai. Sydan hakkasi varmaan kymmenen minuuttia.
Taytyy sanoa, etta on se toistaiseksi hurjinta, mita olen koskaan tehnyt.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Heisulivei Mari Huimapää,
Aikamoisiin seikkailuihin, sie kummilaps, uskallatkin mennä! Sinua ei lapsena vissiin ole tarpeeksi viety Lintsille, Särkänniemeen, Puuhamaahan tai Huimalaan...
Kiitos kauniista kortista.
Täällä on oikein kunnon syysmyräkkä, tuulee ja sataa. Teillä siellä on varmasti lämpimämpää ja mielenkiintoisempaa.
Vielä ensi viikko töitä, sitten alkaa vuorotteluvapaus.
Jos liikkuisitte vielä vähän alemmas, niin voitais vaikka tavata parin viikon päästä.
Olen ahkerasti lukenut blogiasi ja minäkin jo vähän huolestuin, kun jokin aika sitten oli aika pitkä viestiväli.
Kuulumisiin taas. Haleja! Pipa
Anskulta ja Jussilta terkkuja myös.
Ei oo viety ei, kun aiska ei uskaltanut tulla mun kanssa muihin laitteisiin kuin vuoristorataan :)
Kohta paaset sinakin myrskya pakoon! Etela-Amerikkaan lahden varmasti viela joskus ja sitten tavataan siella. Meilla on lennot varattuna San Josesta Costa Ricasta, Denveriin tammikuun lopussa, joten se aika lailla estaa meita tekemast ekskursiota jo talla kertaa. Olis kylla ollut tosi kivaa.
Kiva kun luet blogia! Saa lisamotivaatiota kirjoittaa. Terkkuja kaikille. :)
Oot aina ollut rämäpää.
Pipan päiväkodin viereisestä rinteestä laskit Stigalla päin puuta ja ja nauraa rätkättäen kerroit Stigan jalaksen menneen poikki.
Escortin jälkeen valitit Mairelle, ettei 405 Peugeotilla voi ajaa kahdeksikkoa; suuntaa vaihtaen ajaa sladissa.
Katselin ziplingia netistä. Lisäsin hakuun Guatemala ja kas taisin löytää teidän laskupaikan metsän keskeltä.
Hyvin hurjaa, en varmasti laskisi sieltä tämän ikäisenä;
ellei joku kommentoisi:
Et uskalla, et varmasti uskalla.
Taitaisi jäädä laskematta!!
Parhain terveisin Faija
heh. ihmettelin kyl et miten tuli sit niin pirusti kuitenkin pelattya siella vaijerissa. ehka se fakta, etta ollaan kehitysmaassa toi sellaisen riittavan lisamausteen hommaan, plus se etta vaijeri nytkahti ympari monta kertaa.
Lähetä kommentti